Nuohous voi jatkua – tarkat toimintaohjeet varmistavat turvallisuuden

Nuohousalan Keskusliitto ry:n tiedote 14.5.2020

Sisäministeriö suositteli maaliskuun lopussa siirtämään muut kuin aivan välttämättömät nuohoukset koronavirusepidemian vuoksi väliaikaisesti. Hallituksen 6. toukokuuta päätettyä siirtyä laajamittaisista rajoitustoimista hallittuun suositusten ja rajoitusten purkamiseen sisäministeriö on arvioinut uudestaan nuohousta koskevan suosituksen tarpeellisuutta.

Poikkeusolot voivat jatkua vielä pitkään eikä nuohouksia voi määräämättömäksi ajaksi siirtää. Nuohouksen järjestäminen edellyttää kuitenkin tässä tilanteessa uudenlaisia toimintatapoja niin nuohoojilta kuin heidän asiakkailtaankin.

Nuohousalan Keskusliitto ry on päivittänyt toimintaohjeistuksen turvallisesta nuohouksesta koronavirusepidemian aikana. Ohjeistus on voimassa toistaiseksi ja sitä päivitetään tarvittaessa. 

Valtioneuvoston että terveysviranomaisten antamien määräysten ja ohjeiden lisäksi nuohoustyössä noudatetaan kontaktitonta toimintamallia, jossa huolehditaan sekä asiakkaiden että nuohoojan terveydestä. Asiakasta pyydetään siirtymään eri tilaan tai huoneeseen nuohouksen ajaksi.

Ennen nuohouskäyntiä asiakkaan kanssa käydään lävitse kohdekohtaiset turvalliset järjestelyt ja riskiryhmien osalta noudatetaan erityistä huolellisuutta. 

Kohteessa nuohooja huolehtii tehostetusta hygieniasta. Se tarkoittaa esimerkiksi asianmukaisesta käsihygieniasta huolehtimista ja kertakäyttöisten suojakäsineiden käyttämistä. Myös kasvomaskin tai hengityssuojaimen käyttämistä suositellaan. 

Käteisen rahan sijaan suositaan maksupäätteen tai sähköisen laskutuksen käyttöä. 

Nuohoustyön jälkeen desinfioidaan työvälineet sekä pinnat, joihin kohteessa ja työautossa on koskettu. 

Ajoneuvon sisäosien, maksupäätteiden ja työvälineiden puhtauteen kiinnitetään erityistä huomiota. Maksupääte desinfioidaan käytön jälkeen.

Suojavälineet vaihdetaan ja huolletaan säännöllisesti.

Asiakkaan tulee saada nuohouskäynnistä tehdyt työt, havainnot, puutteet tai huomiot sisältävä nuohoustodistus. Nuohoustodistus suositellaan toimitettavan asiakkaalle poikkeusaikana ensisijaisesti sähköisessä muodossa.

Nuohoustyön turvallinen suorittaminen edellyttää sekä palveluntuottajalta että asiakkaalta vastuullisuutta ohjeiden noudattamisessa.

Hannu Murtokare
toimitusjohtaja
Nuohousalan Keskusliitto ry
050 555 4527
hannu.murtokare@omanuohoojat.fi