Admin

Nuohous koronaviruksen aikana (17.3.2020)

Aiempia ohjeistuksia nuohouksesta koronavirusepidemian aikana. Linjattu 17.3., päivitetty 26.3.: Nuohousalan Keskusliitto ry. on kehoittanut toimimaan

Tuttu nuohooja palvelee edelleen

Pelastuslain muutoksen myötä nuohouspalvelujen tarjonta on vapautunut koko maassa ja piirinuohousjärjestelmä on poistunut. Käytännössä alueella

Nuohousalan Keskusliitolle jäsenineen Arktisen neuvoston kunniamaininta mustahiilipäästöjen vähentäjinä

Arktinen alue lämpenee yli kaksi kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin. Keskeinen syy tähän on musta

OMAnuohooja-toimintamalli on alkanut

OMAnuohooja-tunnus merkkinä pätevästä nuohoojasta Nuohousalan Keskusliitto ry on julkaissut vuoden 2019 alusta OMAnuohooja-toimintamallin, kun uusi

Nuohouslaki uudistuu – piirinuohouksesta siirrytään sopimusperusteiseen malliin

LEHDISTÖLLE joulukuu 2018 Pelastuslaki 1078/2018 hyväksyttiin 5.12.2018. Muutos tulee voimaan vuoden 2019 alusta. Tähän asti

Nuohoojat merkittävässä roolissa pienhiukkasten vähentäjinä

Naapurissa lämpiää sauna, kadun toisella puolella takka. Asukas ole voinut välttyä artikkeleilta, joissa kerrotaan puunpolton